Rakennusinsinööri
Kunnaninsinööri
KIVIJÄRVI
Kivijärvi on 1.365 asukkaan mm. matkailuaan voimakkaasti kehittävä vapaa-ajanseudun kunta pohjoisessa Keski-Suomessa Suomenselällä ns. Lapin sormessa. Kunnan perusasiat ovat kunnossa, koska toimintatapamme perustuu laadunhallintaan.
Kivijärven kunta hakee toistaiseksi täytettävään virkasuhteeseen 1.2.2012 lukien
KUNNANINSINÖÖRIÄ
Kunnanhallitus jatkaa hakuaikaa 17.6.2011 klo 15.00 asti niin, että aikaisemmat hakemukset otetaan huomioon.
Kunnaninsinööri toimii myös teknisenä johtajana ja kunnanjohtajan johtoryhmän jäsenenä. Hän johtaa teknistä toimialaa ja toimii teknisen lautakunnan esittelijänä. Rakennustarkastaja ja ympäristösihteeri vastaavat teknisen johtajan alaisuudessa ympäristölautakunnan esittelijöinä kuntayhteistyössä rakennusvalvonnasta ja ympäristönsuojelusta.
Kelpoisuusehtona virkaan on talonrakennusalalta vähintään AMK -tutkinto tai aiemmin teknisessä oppilaitoksessa suoritettu insinöörin tutkinto.
Arvostamme käytännön kokemusta maa- ja talonrakentamiseen liittyvässä uudis- ja korjausrakentamisessa ja yhdyskuntasuunnittelussa sekä perehtyneisyyttä kunnallishallintoon, hankintatoimeen ja henkilöstöjohtamiseen.
Palkkaus määräytyy kunnallisen alan teknisen sopimuksen mukaan. Valitun on ennen viran vastaanottamista esitettävä selvitys terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.
Tehtävien hoitaminen on tarkoitus aloittaa määräaikaisessa virkasuhteessa jo kesällä 2011 aina 31.1.2012 asti.
Kivijärven kunnanhallitukselle osoitetut hakemukset opinto- ja työtodistuksineen sekä ansioluettelo/CV tulee toimittaa viimeistään 17.6.2011 klo 15.00 mennessä osoitteella Kivijärven kunnanhallitus, Virastotie 5, 43 800 KIV IJÄRVI.
Lisätietoja antavat kunnanhallituksen puheenjohtaja Risto Piispanen p. ******, kunnanjohtaja Pekka Helppikangas p. ******ja tekninen johtaja Seppo Sekki p. ******. www.kivijarvi.fi
Kivijärvellä 1 päivänä kesäkuuta 2011
KUNNANHALLITUS
Yritys
Paikkakunta
- - Suomi
Työsuhteen laatu
- Kokoaikatyö
Tunnus
849225
Kategoria
Koulutustaso
Yliopisto/Korkeakoulu
Vastaavat ilmoitukset
- Tunnelitöiden tuotantopäällikkö
STRABAG Oy - Espoo - 2012-05-16 - Tarjouslaskija, rakennusmestari
Maanrakennus Katupojat - Uusimaa - 2012-05-08



