Helsinki, Diplomi-insinööri, rakennesuunnittelu
Geotekniikan toimialajohtaja
FCG Finnish Consulting Group Oy on Suomen uurimpia monialaisia konsulttiyrityksiä. Yhtiö tarjoaa infra-, ympäristö- ja yhdyskuntasuunnittelun, monialaisen koulutuksen, julkisten palvelujen kehittämisen sekä johdon konsultoinnin palveluita kotimaassa ja kansainvälisesti. Yhtiön palveluksessa on yli 800 henkilöä.
Etsimme nyt joukkoomme
Geotekniikan toimialajohtajaa
Vastaat FCG:n Suunnittelu ja tekniikka -liiketoimintaryhmässä geotoimialasta, sen tuloksesta ja henkilöstöstä. Johtajan tehtävien lisäksi projekti- ja asiakastyö ovat osa työnkuvaasi.
Sinulla on vahvat oman alasi verkostot ja olet tottunut vetämään tuloksellisesti vaativia yhdyskuntarakentamiseen ja/tai pohjarakentamiseen liittyviä projekteja. Rakennetekniikan kokemus on tehtävässä etu. Hallitset myös palveluiden kehittämiseen liittyvät asiat. Tukenasi ovat FCG:n monialaiset asiantuntijatiimit.
Edellytämme sinulta teknisen alan koulutusta (DI tai insinööri AMK) ja vahvaa työkokemusta suunnittelutoiminnasta. Työskentelet sujuvasti sekä suomen että englannin kielellä. Esimiehenä olet vuorovaikutteinen ja määrätietoinen.
Jätä hakemuksesi viimeistään 31.1.2012 osoitteessa www.fcg.fi/ura. Lisätietoja antavat toimi tusjohtaja Ari Kolehmainen, puhelin******ja toimialajohtaja Matti Honkaniemi, puhelin******.
FCG Finnish Consulting Group Oy • FCG - Hyvän elämän tekijät • http://www.fcg.fi/
Voit hakea paikkaa '' HAE TYÖPAIKKAA '' -painikkeesta !
Yritys
Paikkakunta
- - Suomi
- - Uusimaa
- - Helsinki
- - Espoo
- Näytä lisää
Työsuhteen laatu
- Kokoaikatyö
Tunnus
1196652
Kategoria
Koulutustaso
Ammattikorkeakoulu, Työkokemus
Vastaavat ilmoitukset
- Rakennesuunnittelija
Insinööritoimisto Lauri Mehto Oy - Helsinki - 2012-05-09 - Rakennesuunnittelija
Lundelll Luna House Oy - Uusimaa - 2012-04-18



